Sinä opit kantamaan. Hän oppi vetäytymään. Ja sitten löysitte toisenne.

23.09.2026

Sinä olet se, joka huomaa.

Mitä pitää tehdä. Mitä pitää muistaa. Mitä pitäisi varata, hoitaa, järjestää ja selvittää.

Sinulla on lista päässäsi jo ennen kuin päivä on kunnolla alkanut.

Huomaat asiat ennen kuin niistä tulee ongelmia ja tartut toimeen eikä kenenkään tarvitse pyytää.

Olet tottunut pärjäämään.

Ja sitten rinnallesi tulee mies, joka tuntuu elävän ihan toisessa sfäärissä.

Hän ei välttämättä ole laiska. Eikä hän välttämättä edes ymmärrä, miksi olet niin turhautunut.

Mutta hän ei myöskään tunnu rohkenevan ottaa vastuuta samalla tavalla kuin sinä.

Hän odottaa, että joku kertoo, mitä pitää tehdä.

Voisitko viedä roskat?
Voisitko varata sen ajan?
Voisitko hoitaa tämän?

Ja sinä sekä teet että myös alat johtaa toista tekemään.

Pikkuhiljaa mieleen hiipii ajatus:

Minulla on yksi lapsi lisää.

Tai:

Miksi minun pitää aina pyytää? Eikö hän voisi joskus vain huomata itse?

Ja siinä kohtaa rakkauden rinnalle alkaa hiipiä katkeruus.

Mutta miksi juuri te kaksi?

Tämä on se kohta, jota olen itsekin joutunut katsomaan todella rehellisesti.

Miksi nainen, joka kaipaa rinnalleen miestä, johon voisi nojata, päätyy niin helposti suhteeseen, jossa hän kantaa vielä enemmän?

Miksi juuri tällaiset ihmiset löytävät toisensa?

Ehkä siksi, että alussa nämä puolet voivat tuntua toisiaan täydentäviltä.

Sinä näet hänessä rauhaa, vapautta ja keveyttä.

Hän ei hötkyile samalla tavalla kuin sinä.

Ja hän näkee sinussa voimaa, kyvykkyyttä ja varmuutta.

Sinä osaat.

Sinä tiedät.

Sinä saat asioita tapahtumaan.

Hän voi nojata sinuun.

Ja hetken aikaa tämä voi tuntua hyvältä.

Kunnes vanhat toimintamallit alkavat ottaa enemmän tilaa.

Sinä alat tehdä enemmän.

Hän alkaa tehdä vähemmän.

Sinä huomaat tämän ja alat ohjata, muistuttaa, pyytää ja lopulta vaatia.

Hän kokee, ettei hän kuitenkaan tee mitään oikein. Että hänen tekemisensä eivät kelpaa tai että hän tekee aina väärin.

Hän vetäytyy.

Sinä koet vetäytymisen todisteena siitä, ettei häneen voi luottaa.

Joten otat vielä enemmän vastuuta.

Ja kehä lähtee pyörimään.

Sinä vahvistat hänen haavaansa ja hän sinun

Sisälläsi voi elää vanha kokemus:

Minun täytyy pärjätä itse.

Jos minä en hoida, kukaan ei hoida.

En voi oikeasti nojata toiseen.

Ja kun hän vetäytyy, tämä kokemus saa vahvistusta.

Näetkö? Minä tiesin. Minun täytyy hoitaa tämä itse.

Hänen sisällään taas voi elää kokemus:

En kuitenkaan riitä.

En osaa tehdä tätä oikein.

Minua arvostellaan kuitenkin.

Ja kun turhaudut, muistutat ja alat kontrolloida enemmän, hänenkin tarinansa saa vahvistusta.

Näetkö? En minä kuitenkaan kelpaa tällaisena.

Kumpikaan teistä ei välttämättä tietoisesti valitse tätä. Mutta molemmat voivat tuoda suhteeseen omat tutut selviytymiskeinonsa. Ja pahimmillaan juuri ne keinot, joilla yritätte saada olonne turvalliseksi, tekevät suhteesta entistä turvattomamman.

Mutta tässä kohtaa haluan sanoa sinulle jotain

Jos tunnistat itsesi tästä, on helppo valita kahdesta ääripäästä.

"Hän on saamaton ja minun pitää saada hänet muuttumaan."

Tai:

"Olen itse aiheuttanut tämän, koska olen ollut liian kontrolloiva."

Kumpikaan ei kuitenkaan auta sinua.

Sinun ei tarvitse ottaa vastuuta myös hänen kasvamisestaan.

Mutta voit alkaa ottaa vastuuta omasta osuudestasi.

Ja se on hyvin eri asia.

Tie ulos ei ole se, että alat tehdä paremmin

Tämä on ehkä vaikein kohta.

Jos olet tottunut kantamaan, sinulla on valtava houkutus tehdä tästäkin uusi projekti.

Minun pitäisi oppia kommunikoimaan paremmin.

Minun pitäisi antaa hänelle enemmän tilaa.

Minun pitäisi olla vähemmän kontrolloiva.

Minun pitäisi oppia luottamaan.

Ja yhtäkkiä sinä olet taas se, joka tekee työn.

Jälleen yksi asia, jota sinä kannat.

Tie ulos voi alkaa paljon yksinkertaisemmasta paikasta:

Mikä tässä kuuluu minulle – ja mikä ei?

Minun tunteeni kuuluvat minulle.

Minun rajani kuuluvat minulle.

Minun valintani kuuluvat minulle.

Mutta aikuisen miehen vastuu omasta elämästään ei kuulu minulle.

Minun ei tarvitse muistuttaa, ohjata, pelastaa, ennakoida tai tehdä hänen puolestaan sitä, minkä hän itse voisi tehdä.

Ja tämä voi tuntua aluksi todella epämukavalta.

Koska kun olet tottunut pitämään kaikki langat käsissäsi, irtipäästäminen voi tuntua vaaralliselta.

Entä jos mitään ei tapahdu?

Entä jos hän ei otakaan vastuuta?

Entä jos minä en enää pidä tätä kaikkea kasassa?

Siinä onkin yksi tämän matkan syvimmistä kysymyksistä:

Pystynkö minä olemaan turvassa myös silloin, kun en kontrolloi lopputulosta?

Takaisin omalle kaistalle

Oman kaistan löytäminen ei tarkoita että muutut kylmäksi.

Se ei tarkoita, ettet enää välitä.

Eikä se tarkoita, että alat teeskennellä, ettet tarvitse ketään.

Se tarkoittaa, että alat erottaa toisistaan:

sen, mikä on sinun vastuullasi – ja sen, mikä ei ole.

Voit sanoa, mitä tarvitset.

Voit kertoa, mikä sinulle on tärkeää.

Voit asettaa rajan.

Voit myös katsoa rehellisesti, millaista suhdetta haluat ja mitä olet valmis siinä hyväksymään.

Mutta sinun ei tarvitse raahata toista aikuista perässäsi päästäksesi sinne.

Ja ehkä juuri siinä alkaa tapahtua jotakin hyvin olennaista.

Nainen, joka on vuosia yrittänyt saada toisen ottamaan vastuuta, alkaa palauttaa oikean vastuun itselleen.

Ei sitä, että hänen pitäisi kantaa enemmän.

Vaan sitä, että hän alkaa kantaa itseään.

Ja silloin kysymys ei enää ole:

"Miten saan hänet muuttumaan?"

Vaan:

"Miten minä voin palata takaisin itseeni?"

Se voi olla paljon syvemmän muutoksen alku.


Jos tunnistat itsesi tästä, sinun ei tarvitse selvittää tätä kaikkea yksin.

Työskentelen naisten kanssa juuri näiden kysymysten äärellä: ylivastuun, rajojen, omalle kaistalle palaamisen ja parisuhteen toistuvien dynamiikkojen parissa.

Ei siksi, että oppisit olemaan parempi kumppani. Vaan jotta voisit tulla takaisin itseesi ja löytää sen paikan, jossa sinun ei enää tarvitse kantaa kaikkea yksin.

Jos haluat tutkia, voisiko työskentely kanssani olla sinulle oikea seuraava askel, voit varata maksuttoman tutustumispuhelun.


Share